Leni Niinimäki

Käsi sydämelle, kuinka montaa tässä salissa istuvaa Nuuka-ohjelman säästöt ilman veronkorotusta suoraan koskettavat? Välillä on hyvä miettiä elämää jonkun toisen saappaista käsin. Se on vastuullista.

Miten voi olla, että 2020-luvulla meillä sivistysvaltiossa nimeltä Suomi, on enenevässä määrin erityisesti kehitysvammaisia nuoria, joille ei ole paikkaa maailmassa?

Kuinka paljon päiväkotien pihoissa lapsilla on mahdollisuuksia tunkea kätensä multaan, ihastella ja kosketella puun kylkiä, kastematoja tai leppäkerttuja? Kuinka paljon päiväkodeissa on pihoja, joissa kosketus luonnon omaan mikrobistoon mahdollistuu?

Emme näe myöskään millään muotoa kannatettavana säästöjä, jotka kohdistuvat avustuksiin. Näitä ovat muun muassa leikkaukset urheiluseuroilta, kulttuuriavustuksista, taiteen perusopetuksesta ja kansalaisopistosta.

Huutolaiskulttuurin paluusta vammaispalveluihin olen puhunut jo minäkin pitkään. Vaikeimmin kehitysvammaisten osalta me emme voi heittäytyä ulkopuolisten palveluntuottajien varaan, sillä he saavat valita asiakkaansa. Meillä täytyy olla tarjota omaa asumis- ja päivätoimintapalvelua.

Silmänräpäyksessä koko Vilin tulevaisuus oli tuhottu. Tällä hetkellä Vilillä ei ole paikkaa tässä maailmassa. Elämme vuotta 2023 ja olemme palanneet huutolaisaikaan.

Tietoisuus tunteista ennustaa hyviä sosiaalisia taitoja, sosiaalista pätevyyttä ja tovereiden hyväksyntää. Tunnetaitojen opetus koulussa on tutkitusti parantanut sosiaalisia taitoja ja sosiaalisia suhteita ja vähentänyt sosiaalista ahdistuneisuutta.

Vaikeinakin aikoina päätöksiä tehtäessä tulee muistaa, että tasa-arvoisilla ja yhdenvertaisilla palveluilla alueella ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Tärkeintä on palveluiden laatu, oikea-aikaisuus ja saatavuus.

”Mahdoitko provosoida?” –  Nämä ovat musertavimmat sanat, jotka väkivallan uhri voi kuulla! Näillä sanoilla tekijä kääntää syyn syyttömälle ja manipuloi uhria miettimään onko syy tekijän sijaan hänessä itsessään?“

Sivistyneessä yhteiskunnassa – ja kunnassa – päättäjät kantavat vastuuta heikoimmista ja niistä, joilla ei ole voimia tai kykyä saada ääntään kuuluviin.