Seinäjoen puoluekokouksessa kuultiin monia mielenkiintoisia poliittisia puheenvuoroja. Omani liittyi vaikeasti kehitysvammaisten oikeuksiin tai enneminkin siihen, kuinka niitä ihan laillisesti poljetaan. Valitettavasti puheeni on siis totista totta. Tällä puheella yritetään antaa Vilille ääni.
PUHE PUOLUEKOKOUKSESSA 11.6.2023
Hyvä puoluekokousväki,
Seuraava tarina on tosi!
Vili on 17-vuotias autistinen kehitysvammainen nuori, joka on ollut oppilaani useamman vuoden ajan. Hän päätti peruskoulunsa kaksi viikkoa sitten.
Uuden oppivelvollisuuslain mukaan Vili on oppivelvollinen 18-vuotiaaksi asti. Vammaispalvelulain mukaan Vilillä on oikeus osallistua päivätoimintaan.
Mutta kuinka ollakaan..
Toisen asteen erityisammattioppilaitoksilla on oikeus valita oppilaansa. Markkinavetoisilla päivätoiminnan järjestäjillä on oikeus valita asiakkaansa. Eli lainsäädännöllä ei ole tässä kohtaa mitään väliä!
Vilille oli suunniteltuna toisen asteen TELMA-opintoja vammaispalveluja tarjoavan yrityksen päivätoiminnan yhteyteen. Tämä olisi ollut Vilin ainut mahdollisuus saada jatkaa opintojaan turvallisesti ja tutulla alueella. Kaksi päivää ennen koulun päättymistä palveluntuottaja ilmoitti, että he eivät otakaan Viliä päivätoimintaan. Selityksen mukaan ympäristö ei ole sopiva ja henkilökunnalla ei ole riittävästi osaamista.
Paikka jatko-opintoihin oli ehdollinen paikalle päivätoiminnasta. Kun jälkimmäinen evättiin myöskään oppilaitos ei pysty toteuttamaan lupaustaan. Vili ei kykene taksimatkoihin ilman avustajaa, jonka osuus oli kytketty tähän suunnitelmaan. Opinnot toisaalla eivät siis ole vaihtoehto.
Mihin Vilin soveltuvuus hävisi hetkessä? Hän on käynyt koko peruskoulunsa koulussamme täysiaikaisesti, poissaolot olivat vain perussairauksista johtuvia. Ihmiset näkemättä ja tuntematta Viliä tekivät nämä päätökset.
Silmänräpäyksessä koko Vilin tulevaisuus oli tuhottu. Tällä hetkellä Vilillä ei ole paikkaa tässä maailmassa. Elämme vuotta 2023 ja olemme palanneet huutolaisaikaan. Kehitysvammaisuutta on monenlaista. Meillä vaikeimmin vammaiset on unohdettu kokonaan. He eivät hyödy itsemäärämisoikeudesta, päinvastoin se voi olla heille jopa haitallista. He tarvitsevat elämän ja arjen turvallisessa ympäristössä, joka ei ole sidoksissa voittoa tavoitteleviin yrityksiin.
En toivo tämän puheen lopuksi aplodeja, vaan syvän hiljaisuuden. Toivon jokaisen teistä asettuvan Vilin vanhempien asemaan ja pohtimaan, miltä tuntuu, kun oma lapsi ei kelpaa mihinkään.