Mökin hankkiminen Saimaan saaresta seitsemän vuotta sitten herätti minussa suuren saimaannorpan ystävän. Paikalliselta mökkiläiseltä ja innokkaalta kalastajalta olimme kuulleet, että mökkimme lähistöllä asustaa norppia. Toiveikkaina olimme tehneet muutaman veneretken suuremmalle selälle toiveena nähdä norppa, mutta retket olivat tuloksettomia.
Norppaguru Juha Taskisen retkistä olin lukenut WWF:n lehdestä. Norppakummimatkat menivät kuitenkin aina kuin kuumille kiville; matkaan kun sopii ainoastaan 12 nopeinta. Tänä keväänä matkaan lähtöä vauhditti isäni, joka on aikoinaan korjannut Juhan kameroita, sekä hollantilainen ystävämme, jonka suuri toive oli nähdä saimaannorppa. Isäni oli ”vanhojen aikojen muistoksi” yhteydessä Juhaan ja sai kuulla toisesta tänä keväänä järjestettävästä norppamatkasta. Hollannista meille kyläilemään saapuva Ron ajoitti visiittinsä samaan ajankohtaan, joten matka oli nyt ehdottomasti tehtävä.
Matka aloitettiin Juhan kotoa. Juha on sukutilansa navettaan rakentanut ”norppalan”, tilan, jonka yhteydessä on iso tila ryhmän ruokailuun sekä erillinen huone esitysten tai, kuten Juha sanoi ”norppapropagandan” esittämiseen. Ennen vesille lähtöä Juha kertoi vaikuttavien valokuvien säestyksellä omasta ajautumisestaan norppien suojelijaksi. Kuvien joukossa oli hellyyttäviä kohtaamisia norppien kanssa sekä myös erilaisia tunteita herättäviä kuvia verkkoihin kuolleista norpista. Kiersimme myös Taskisen tilan lähiympäristöä; kurkistimme savusaunaan ja kävimme katsomassa Juhan omille mailleen rakennuttamaa ortodoksista tsasounaa. Aktiivinen ja aikaansaava mies siis monella saralla.
Haukiniemen kylästä jatkoimme matkaa autokyydein Savonlinnaan, jossa meitä odottaa upea m/s Kaesa. Se on kipparimme Esko Muhosen alusta loppuun asti itse rakentama paatti, jossa on petipaikat 12 hengelle ja makoisat löylyt antava sauna.
Vesille lähdetään hienossa tunnelmassa; aurinko paistaa ja katselemme mahtavan Olavinlinnan kivisiä muureja. Matkaa ei tarvitse kovinkaan kauaa tehdä, kun Juha jo hyvissä ajoin ilmoittaa todennäköisyyden norpan näkemiseen olevan suuri. ”Tuolla poukamassa se kiven päällä tavallisesti köllöttelee”, toteaa Juha. Harjaantumaton silmä ei osaa heti norppaa paikallistaa, mutta mestari ohjeistaa meitä maltilla: ”siinä kahden koivun edessä olevalla kivellä se makaa”. Taskinen katselee kivelle paljain silmin, me muut näemme norpan kiikareiden ja kaukoputken avulla. Kippari hiljentaa vauhtia ja pysymme riittävän kaukana norpasta, että emme häiritse sen lepohetkeä.
Norpan näkemisen jälkeen Juha kaivaa taskustaan kynän ja alkaa piirtää meille ensikertaa norpan nähneille viiksiä poskiin. Tämä on norppamatkojen perinne 🙂
Matkan tavoite saavutettu. Norppa nähty ja viikset saatu.
Matka jatkuu pienen tovin, kun saamme nähdä toisen norpan. Sekin lepäilee rennosti pienessä, tuuletomassa poukamassa kiven päällä. Tätä norppaa Juha ei tunnista ja niinpä järjestetään kilpailu norpan nimeämiseksi. Ehdotuksia on monta, mutta lopulta asia ratkaistaan siten, että ensimmäisenä hollantilaisena norppamatkaajana matkassa oleva Ron saa nimetä norpan. Tämä Pihlajaveden asukas saa kovin pontevan nimen ”Geertruide” ja toki se äännetään mahdollisimman vaikeasti kurkkuärrien kera.
Illansuussa ankkuroidumme suojaisaan poukamaan. Muikut tirisevät muurikassa ja sauna lämpeää. Keskustelut kulkevat kovin syvissä vesissä liittyen ihmisen rooliin maailman tuhoamisessa tai pelastamisessa. Kuulemme toki paljon tarinoita liittyen Juhan miltei 40- vuotiseen uraan norppien parissa. Osa matkan antia ovat ehdottomasti myös nämä huikeat kertomukset. Illan hiljentyessä leppoisien löylyjen jälkeen on mukava vetäytyä nukkumaan.
Juha ja monet norppatarinat kruunasivat matkan
Aamulla lähdettiin ajoissa liikkeelle vielä toiveissa nähdä norppia. Juha tosin varoitteli, että tuulen käännyttyä pohjoiseen näkeminen voisi olla epätodennäköisempää. Meitä onnisti kuitenkin; saimme nähdä jo matkamme kolmannen norpan vilkuttelemassa meille kiven päältä.
Matka oli upea, ainutkertainen kokemus. Sen anti oli monen osatekijän summa. Tietysti pääasia oli norppien eli savolaisittain ”hylökeiden” näkeminen, mutta olisko se ollut mitään ilman Juha Taskisen asiantuntemusta ja lupsakkaa tyyliä kertoa asioista. Oman mausteensa toi myös upea m/s Kaesa ja sen tarjoamat mahtavat puitteet Pihlajavedellä liikkumiseen. Matkaemäntänä toiminut Eeva Taimisto loihti meille vähän väliä herkullista syötävää ja samanhenkinen matkaseurue kruunasi koko kakun. Matkan muisto lämmittää pitkään. Ja jospa se Juha ei uhkailustaan huolimatta ihan kokonaan norppahommista jäisi eläkkeelle, vaan mahdollisuus uuten matkaan tulisi eteen joskus…
