Kuka olen
Olen nurmijärveläinen kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen sekä kunnanhallituksen edustaja sivistyslautakunnassa. Olen Keusoten valtuuston 2. varapuheenjohtaja. Olen myös Nurmijärven Vihreiden puheenjohtaja. Lisäksi olen kirkkovaltuutettu, vammaisneuvoston jäsen sekä Nurmijärven kehitysvammaisten tukiliiton hallituksen jäsen.
Työ ja koulutus
Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri. Ensimmäinen koulutukseni on lastentarhanopettaja, josta vuonna 2006 kouluttauduin ensin erityislastentarhanopettajaksi ja sittemmin jatkoin opiskeluani Itä-Suomen yliopistossa maisteriksi, pääaineenani erityispedagogiikka. Maisteriopintojen jälkeen suoritin Opetushallituksen rehtorin pätevyyden antavan tutkinnon.
Tällä hetkellä työskentelen Rinnekodin koulussa vaikeimmin vammaisten opetuksessa erityisluokan opettajana sekä vararehtorina.
Aiempaa työkokemusta minulla on viidentoista vuoden ajalta päiväkodista lastentarhan- ja erityislastentarhanopettajan tehtävistä.
Harrastukset
Vapaa-ajallani nautin mökkeilystä ja luonnossa liikkumisesta; marjastus ja sienestys vievät ajatukset pois arjen aherruksesta. Nautin myös rinkan heittämisestä selkään ja vaelluskenkien jalkaan laittmisesta. Jos ja kun aikaa on, luen mielelläni monenlaista kirjallisuutta.
Arvot
Lähdin mukaan politiikkaan erityisenä agendana vammaisten oikeudet. Sekä työssäni että yksityiselämässäni olen kohdannut useita tilanteita, joissa muutenkin haastavassa tilanteessa elävien ihmisten oikeudet on laiminlyöty tai sivuutettu. Koulutus- ja työtaustani vuoksi opetus- ja varhaiskasvatusasiat ovat myös erityisen lähellä sydäntäni.
Sivistykselliset perusoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kaikilla elämän osa-alueilla ovat jokaisen yksilön oikeuksia. Jokaisen ihmisen tulee saada olla näkyvä omassa yhteiskunnassaan omana itsenään, pelkäämättä tai häpeilemättä.
Haluan olla tekemässä rohkeaa ja edistyksellistä, ajantasaiseen tietoon ja tutkimukseen perustuvaa politiikkaa.
Luonnon kunnioittamisen ja kestävän kehityksen huomioiminen tulee olla myös merkittävässä roolissa kaikessa päätöksen teossa.
Leni Niinimäki
Kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu, aluehallituksen jäsen
Nurmijärven Vihreiden puheenjohtaja
Valtuustoaloite vammaispolittisen ohjelman laatimiseksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella
Vammaispoliittisen ohjelman tulee linjata ne konkreettiset toimenpiteet, joilla vahvistetaan vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista.
Ryhmäpuhe budjettivaltuustossa 15.11.2023
Käsi sydämelle, kuinka montaa tässä salissa istuvaa Nuuka-ohjelman säästöt ilman veronkorotusta suoraan koskettavat? Välillä on hyvä miettiä elämää jonkun toisen saappaista käsin. Se on vastuullista.
Puhe aluevaltuustossa 9.11.2023 liittyen vammaisten hyvinvointisuunnitelmaan
Miten voi olla, että 2020-luvulla meillä sivistysvaltiossa nimeltä Suomi, on enenevässä määrin erityisesti kehitysvammaisia nuoria, joille ei ole paikkaa maailmassa?
Puhe ja ponsiesitys ”Lisää luontoa päiväkoteihin” -valtuustoaloitteen vastaukseen liittyen
Kuinka paljon päiväkotien pihoissa lapsilla on mahdollisuuksia tunkea kätensä multaan, ihastella ja
kosketella puun kylkiä, kastematoja tai leppäkerttuja? Kuinka paljon päiväkodeissa on
pihoja, joissa kosketus luonnon omaan mikrobistoon mahdollistuu?
Ryhmäpuhe valtuustossa 21.6.2023 Nuuka-ohjelmaan liittyen
Emme näe myöskään millään muotoa kannatettavana säästöjä, jotka kohdistuvat avustuksiin. Näitä ovat muun muassa leikkaukset urheiluseuroilta, kulttuuriavustuksista, taiteen perusopetuksesta ja kansalaisopistosta.