Toukokuun 17. päivänä juhlitaan homo-, trans- ja bifobian vastaista eli IDAHOBIT-päivää. Nimi tulee sanoista International Day Against Homo-, Bi- and Transphobia. Päivän tarkoituksena on muistuttaa, että syrjintä ei kuuluu minnekään, eikä milloinkaan.
Syrjinnän kitkeminen vaatii tekoja, pois oppimista vanhoista syvään juurtuneista asenteista. Yhteiskuntaa, myös seurakuntaa tulee muuttaa yhdenvertaisemmaksi. Nurmijärven seurakunnassa on edelleen syrjivää toimintaa esimerkiksi tilojen käytön suhteen. Mikään kirkkojärjestyksen pykälä ei estä seurakunnan tilojen käytön mahdollistamista kaikille hääpareille. Alla olevalla aloitteella esitän, että Nurmijärven seurakunnan alueella olevat kirkot ja kappelit ovat käytettävissä kaikissa kirkollisissa toimituksissa riippumatta siitä mikä on seurakuntalaisen/seurakuntalaisten seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti.
VALTUUSTOALOITE NURMIJÄRVEN SEURAKUNNAN TILOJEN KÄYTÖN MAHDOLLISTAMISESTA KAIKILLE SEURAKUNTALAISILLE JA MUILLE SUOMEN EV.LUT. KIRKON JÄSENILLE
Tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut voimassa 1.3.2017 alkaen. Suomen ev.lut. kirkossa on erilaisia mielipiteitä suhteessa tasa-arvoiseen avioliittoon. Tilanteen käsittely on kesken ja nk. sateenkaaripareja on vihitty kirkollisesti Suomessa tasa-arvoisen avioliittolain voimaantulon jälkeen.
Perustelut tilojen käyttöön kirkollisissa toimituksissa kirkkojärjestyksessä ovat seuraavat:
Kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Jos toinen kihlakumppani ei ole kirkon jäsen, heidät voidaan vihkiä kirkollisesti, jos kirkkoon kuulumaton on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen (KJ 2 luku 18 §).
Kirkkojärjestyksen 1:4 mukaan: ”Kirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan tarjoamista muista eduista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten mukaisesti.”
Kirkkojärjestyksen 14:2 mukaan ”Uusi kirkko on vihittävä Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi. Kun kirkko on vihitty, sitä saa käyttää vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin. Kirkon käyttämisestä päättävät kirkkoherra ja kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto yhdessä. Kirkkoherra valvoo kirkon käyttöä.”
Mikäli he ovat eri mieltä kirkon käytöstä, asia on saatettava tuomiokapitulin ratkaistavaksi. (KJ 9:7)
Tällä hetkellä seurakunnan jäsenet eivät ole yhdenvertaisessa asemassa, sillä toiset kihlaparit saavat varata kirkon vihkimistä varten ja toiset eivät. Lain mukaan molempien vihkiminen on kuitenkin mahdollista kirkollisesti.
Tällä hetkellä kihlaparit ovat myös maantieteellisesti eriarvoisessa asemassa. Useat seurakunnat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa sekä muualla Suomessa ja viimeisimpänä Espoossa sallivat kirkkotilojen käytön kirkollisissa toimituksissa nk. sateenkaaripareille. Seurakunta ei voi mihinkään yllä olevista kirkkojärjestyksen kohdista vedoten kieltää tilojen käytön sallimista sateenkaaripareille.
Aloitteen myötä seurakuntaneuvosto ei päätä myöskään avioliitosta eikä seurakunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden määräämisestä tehtäviin. Aloitteen myötä seurakuntaneuvosto päättää pelkästään tilojen käytöstä kirkollisissa toimituksissa.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Nurmijärven seurakunnan seurakuntaneuvosto päättää, että seurakunnan alueella olevat kirkot ja kappelit ovat käytettävissä kaikissa kirkollisissa toimituksissa riippumatta siitä mikä on seurakuntalaisen/seurakuntalaisten seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti.
Nurmijärvi 17.5.2022
Leni Niinimäki (vihr.)