Tänään, 10.6.2026, tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun YK yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista astui Suomessa voimaan.

Juhlapuheissa ja suunnitelmissa puhutaan osallisuudesta, yhdenvertaisuudesta, itsemääräämisoikeudesta ja ihmisoikeuksista. Käytännössä vammaiset ihmiset joutuvat kuitenkin edelleen taistelemaan kaikkein perustavimmista oikeuksistaan.

Oikeudesta liikkua.

Oikeudesta opiskella.

Oikeudesta osallistua.

Oikeudesta elää samanarvoisena yhteiskunnan jäsenenä.

Samaan aikaan, kun sopimus velvoittaa lisäämään osallisuutta, palveluja rajataan säästöjen nimissä. Kuljetuspalveluja kavennetaan. Henkilökohtaisen avun saamista vaikeutetaan. Vaikeimmin vammaisten lasten ja nuorten koulupäiviä lyhennetään tai oppivelvollisuus keskeytetään, koska järjestelmä ei kykene järjestämään heidän tarvitsemaansa tukea.

Ajatelkaa hetki, mitä tapahtuisi, jos vammattomalle nuorelle sanottaisiin, että hänen koulupäivänsä päättyy kesken päivän tai kouluviikkonsa lyhenee, koska oppilaitos ei osaa järjestää opetusta. Sitä pidettäisiin täysin hyväksymättömänä.

Mutta vammaisten nuorten kohdalla tämä tapahtuu edelleen.

Vammaissopimuksen mukaan vammaisilla ihmisillä on oikeus yhdenvertaiseen koulutukseen, osallisuuteen, saavutettavuuteen ja itsenäiseen elämään. Kohtuullisten mukautusten epääminen on syrjintää.

Silti liian usein juuri vammaiselta ihmiseltä odotetaan joustamista silloin, kun järjestelmä epäonnistuu. Se kenen kuuluisi kyetä joustamaan on ympäristö ja siinä toimivat ihmiset.

Kymmenen vuotta sopimuksen voimaan astumisen jälkeen meidän pitäisi pystyä sanomaan, että vammaisten ihmisten oikeudet toteutuvat Suomessa.

Valitettavasti emme voi.

Niin kauan kuin osallistumista rajoitetaan säästösyistä, palveluita kavennetaan hallinnollisilla linjauksilla ja vaikeimmin vammaiset ihmiset jäävät päätöksenteon katveeseen, kyse ei ole vain palvelujärjestelmän ongelmista.

Kyse on ihmisoikeuksien toteutumisesta.

Ongelma ei ole siinä, että oikeuksia ei tunnettaisi. Ongelma on siinä, että niitä rikotaan järjestelmällisesti. Meidän pitää pystyä parempaan!