Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuusto hyväksyi kokouksessaan Vammaisten hyvinvointisuunnitelman. Pidin aiheeseen liittyen kriittisen ja yli ryhmärajojen kiitosta saaneen puheen. Tällä hetkellä sanat ja teot eivät kohtaa.

Tässä puhe kokonaisuudessaan:

PUHE ALUEVALTUUSTOSSA LIITTYEN VAMMAISTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAAN 28.5.2026

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja muut kuulijat

Vammaisten henkilöiden hyvinvointisuunnitelmassa on paljon hyviä ja tärkeitä tavoitteita. On tärkeää, että puhumme osallisuudesta, turvallisuudesta, mielen hyvinvoinnista ja yhdenvertaisista palveluista. Mutta jälleen minun täytyy nostaa esiin vammaisryhmä, joka aina tuntuu jäävän kaikkien suunnitelmien ja tavoitteiden ulkopuolelle.

Erityisen huolissani olen vammaisten lasten ja nuorten asemasta sekä kaikkein vaikeimmin kehitysvammaisista ihmisistä. Liian usein juuri he jäävät hyvinvointisuunnitelmien, strategioiden ja yleisten linjausten katveeseen. Puhumme osallisuudesta ja osallistumisesta, syrjäytymisen ehkäisystä, mutta arjessa palveluita samaan aikaan rajataan ja kavennetaan, ja pahimmillaan lakisääteisiä palveluita ei ole. Tämä ei ole ainoastaan yhdenvertaisuuskysymys. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

On vaikea nähdä, miten osallisuus vahvistuu, jos kuljetuspalveluja jatkuvasti rajataan tai miten yhdenvertaisuus toteutuu, jos avustajapalveluiden saatavuutta heikennetään?  Vammaiselle ihmiselle nämä palvelut eivät ole lisäpalveluita tai mukavuuksia. Ne ovat edellytys sille, että voi harrastaa, ylläpitää ihmissuhteita tai ylipäätään osallistua yhteiskuntaan.

On vaikea nähdä, miten osallisuus vahvistuu, jos kuljetuspalveluja jatkuvasti rajataan tai miten yhdenvertaisuus toteutuu, jos avustajapalveluiden saatavuutta heikennetään?

Konkreettisena esimerkkinä nostan esiin kuljetuspalveluiden soveltamiseen liittyvän epäkohdan, jonka oman vammaisneuvostomme puheenjohtaja on tuonut esiin omasta palvelusuunnitelmastaan.

Hänellä on työmatkoihin myönnetty vakiotaksioikeuksia osaan lähikunnista, ja vapaa-ajan liikkuminenkin on alueellisesti rajattua, mutta esimerkiksi tänne Mäntsälään, tähän kokouspaikkakunnalle, kuljetuspalvelun käyttö ei ole sallittua. Meidän luottamushenkilöllämme, omalla hyvinvointialueella! Tuskinpa Vellu tänne ihan huvikseen ajelisi ja vaikka ajelisi, niin mikä oikeus meillä on siihen puuttua?

Tässä nousee esiin oleellinen kysymys: miten aidosti toteutuu vammaisen henkilön oikeus liikkua, osallistua ja toimia yhteiskunnassa, jos liikkumisen mahdollisuudet määräytyvät kuntarajojen ja yksittäisten päätösten perusteella tavalla, joka ei ole ennakoitava tai yhdenvertainen?

YK:n vammaissopimus velvoittaa turvaamaan vammaisille henkilöille mahdollisuuden itsenäiseen liikkumiseen ja täysimääräiseen osallisuuteen yhteisössä. Nykyiset soveltamiskäytännöt eivät tue tämän oikeuden toteutumista.

Osallisuuteen ja kuljetuspalveluihin liittyy oleellisesti myös turvallisuus. Oman taksin ja tutun kuljettajan käyttöoikeutta rajataan ankaralla kädellä. Laittaisitko itse kehitysvammaisen, puhumattoman läheisesi joka kerta eri kuljettajan kyytiin? Tai uskaltaisitko itse näkövammaisena aina uuden ihmisen vastuulle?

Turvallisuudesta puheen ollen: tässä maailmantilanteessa meidän on puhuttava myös vammaisten henkilöiden varautumisesta poikkeus- ja kriisitilanteissa. Käsitykseni mukaan alueella ei ole vielä systemaattisesti laadittu yksilöllisiä varautumissuunnitelmia kaikille niille, jotka niitä eniten tarvitsisivat. Tämä on puute, joka on syytä korjata viipymättä.

Vihreä valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että suunnitelmaan lisättiin syrjäytymisvaarassa olevien vammaisten henkilöiden tunnistaminen sekä työllistymisen ja koulutuspolkujen tukeminen. Mutta nämä kirjaukset menettävät merkitystään, jos arjen palvelut eivät mahdollista osallistumista.

Nostan esiin myös suunnitelman saavutettavuuden. Asiakirjassa on paljon vaikeasti hahmotettavia taulukoita ja visuaalisia kokonaisuuksia, jotka eivät välttämättä ole saavutettavia esimerkiksi näkövammaisille henkilöille.

Tämä on periaatteellinen kysymys. Kun laadimme vammaisten henkilöiden hyvinvointisuunnitelmaa, pitää sen olla aidosti saavutettava juuri niille ihmisille, joita suunnitelma koskee. Asiakirjan ulkoasun ja rakenteen tulee palvella ensisijaisesti vammaisia henkilöitä. Tämän toivon huomioitavan vastaisuudessa.

Saavutettavuus on osa yhdenvertaisuutta ja osallisuuden toteutumista käytännössä.

Yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta mitataan sillä, miten kohtelemme kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä. Siksi tämä suunnitelma ei saa jäädä sanojen tasolle, vaan sen tulee näkyä aidosti palveluissa, päätöksissä ja arjen toimivuudessa.

Vammaisten henkilöiden asioista ja palveluista päättäminen vaatii kykyä asettua aidosti toisen ihmisen asemaan, kykyä katsoa arkea ja elämää kovin toisesta näkövinkkelistä. Meillä kaikilla tässä salissa on siitä vastuu. Vihreän valtuustoryhmän puolesta kysyn, miten sinä kannat sitä?

Kiitos.